Valto Pernu Rovaniemen markkinoilla 1980

Kuva: Mervi Autti / Lmm

Valto Pernun valokuvista
(linkit kuviin alleviivattu)

Valto Pernun kuvaajanuraa voisi luonnehtia etupainotteiseksi. Keskeisen osan parhaista kuvistaan Valto kuvasi 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla kotiseudullaan Iissä ja kierrellessään kaikesta näkemästään kiinnostuneena nuorukaisena eri puolilla Suomea. Esimerkiksi omatekoinen maatalouskone piti pysähtyä kuvaamaan. Tuloksena oli pelkän konekuvan sijasta kuva koneesta ja sen käyttäjästä, ihmisestä työnsä ääressä.

Iissä Valto näyttää kuvanneen lähinnä ansaitsemismielessä kouluissa, hautajaisissa ja monenlaisissa juhlatilaisuuksissa. Osa henkilökuvista on taidokkaita tutkielmia. Istuvien tai seisovien mallien luontevuus kertoo kuvaustilanteen hyvästä hallinnasta; tausta on yleensä huolellisesti harkittu. Maalattua taustaa Valto käytti jo 1930-luvulla.

Valto otti runsaasti kuvia itsestään uransa kaikissa vaiheissa. Muutamat arkiston kuvat ovat "kilpailevan" kuvaajan tuotantoa, esimerkiksi kuva 10-vuotiaasta Valtosta vuodelta 1919. Ehkäpä juuri tuo kuvaustapahtuma herätti Valtossa innostuksen alalle.

Iän karttuessa Valto luopui rasittavista kesäkiertueista ja keskitti valokuvaustoimintansa Rovaniemelle. "Linssinä" tunnetun Valton telttastudio kuului kolmen vuosikymmenen ajan kaupungin maamerkkeihin, ensin vanhalla torilla Valtakadun pohjoispäässä ja myöhemmin linja-autoaseman vieressä. Henkilökuvaajan taidot näkyivät kuvissa pitkään, mutta tekninen laatu ei yltänyt 1930-luvun tasolle.

Poikkeuksellista tekniikkaa

Pääosan tuotannostaan Valto kuvasi filmin sijasta valokuvapaperille kaksivaiheisella "pikakuvamenetelmällä". Kuvakoko oli aluksi n. 9x12 cm, mutta pieneni jatkossa kokoon n. 6x8 cm. Kameran ympärille oli rakennettu valotiivis laatikko, jonka sisällä tapahtui kehitysprosessin pimiötä vaativa alkuosa. Paperinegatiivi piti reprokuvata ja toistaa kehitysprosessi ennen kuin päästiin tarkastelemaan normaalia positiivikuvaa.

Torikuvauksessa oli epäilemättä eduksi, että asiakas sai mukaansa valmiin kuvan. Toisaalta kuvaa ei voinut suurentaa eikä siitä saanut lisäkopioita - kuvaamon kuvista sai helposti molempia. Myöskään passikuvamarkkinoilla Valtolla ei ollut mitään mahdollisuuksia kilpailla Polaroid-pikakuvia tuottavien valokuvaamoiden kanssa.

Kerran omaksumastaan paperinegatiivi-ideasta Valto ei halunnut luopua, mutta pyrki muulla tavoin tehostamaan toimintaansa. Yksi keino oli kuvata reprovaiheessa kaksi kuvaa samalle paperille, jolloin yhdellä kehityksellä sai kaksi valmista kuvaa.

Samaan aikaan kun innostus valokuvaukseen luultavasti osaltaan turhauttavan kilpailutilanteen vuoksi väheni, Valto kiinnostui taulujen maalaamisesta. Valokuvista lähes täysin puuttunut Lapin luonto nousi todennäköisesti kaupallisista syistä maalausten keskeiseksi aihepiiriksi. Valto maalasi ja valmisti matkamuistoesineitä talvisin kotonaan Iissä ja myi niitä kesäisin kuvauskojullaan.

Valto Pernun valokuvia säilytetään Rovaniemellä Lapin maakuntamuseon arkistossa. Kokoelmaan kuuluu noin tuhannen paperinegatiivin ja -positiivin lisäksi parisataa 9x12 -koon lasinegatiivia. Niiden tekninen taso vaihtelee erinomaisesta kelvottomaan. Kuvaajan ongelmana on ollut oikean valotuksen "arvaaminen": luotettavia valotusmittareita ei 1930-luvulla vielä ollut. Kun arvokasta kuvausmateriaalia oli pakko käyttää säästellen, mahdollisuutta valotuksen haarukointiin ei ollut.

Skanneri kaivaa ihmeteltävän hyvin esiin tunnistettavia hahmoja negatiivista, joka näyttää valoa vasten katsottuna lähes mustalta. Kuva on kuitenkin juovikas ja julkaistavaksi kelpaamaton. Lasinegatiivien kemiallista tuhoutumista ei ole merkittävästi tapahtunut, sen sijaan vaihtelevan kokoiset naarmut ja laajemmat filmiemulsion irtoamiset ovat yleisiä. Paperille kuvatun materiaalin ongelmana ovat naarmut.

Kuvien reunaosista on harmillisen usein jo kuvausvaiheessa rajautunut pois aivan keskeisiäkin asioita. Hevoselta saattaa turpa katketa silmien kohdalta ja henkilöiden kengät jäävät pois kuvasta. Syy lienee siinä, että Valton käyttämien kameroiden tähyslasi jää reunoiltaan pimeäksi. Vastaavantyyppistä kameraa käyttävät nykykuvaajat saavat nauttia objektiivien suuremmasta valovoimasta ja tähyskuvaa kirkastavasta fresnell-lasista.

Niukasti taustatietoja

Suurta yleisöä ajatellen Valton kuvista kiinnostavimpia ovat historialliset ajankuvat ja parhaat henkilökuvat. Ensiksi mainittujen arvo riippuu ratkaisevasti taustatiedoista tai niiden puuttumisesta; vähintään tieto kuvausvuodesta on lähes välttämätön. Valton kotiseudullaan ottamiin kuviin liittyvää tietoa on jo kerätty runsaasti, mutta tarkkoja vuosilukuja on vaikea saada. Kaikki Iin kuvat ovat n. 20 vuoden ajanjaksolta, joka päättyy vuoteen 1945.

Valton torilla ottamista henkilökuvista tiedot puuttuvat lähes täysin. Torikuvia on mahdollista ajoittaa kohtuullisella tarkkuudella käytetyn tekniikan ja maalatun taustakuvan perusteella. Esimerkiksi Lemmenjoki-viitan Valto näyttää lisänneen jo aiemmin käytössä olleeseen tunturimaisemaan 60-luvulla. Hyvänä apuna torikuvien ajoituksessa ovat Lapin Kansassa julkaistut Valton kuvat, joiden tarkka syntyaika on yleensä kuvan lähettäneen henkilön tiedossa.

Kesällä 1930 Valto teki retken Petsamoon. Retki lienee ollut kaikin tavoin onnistunut ja elämyksellinen. Sen aikana kertyneiden n. 80 erinomaisen valokuvan arvoa ja kiinnostavuutta lisää entisestään se, että miltei jokaiseen liittyy maininta kuvanottopaikasta, selitys tilanteesta tai kuvaajan humoristinen kommentti. Petsamon retken kuvista löytyy vain yksi tarkka päivämäärä. Näin ollen jää arvailujen varaan, kauanko Valto retkellään viipyi.

Valton Petsamon-retken kuvista koottu näyttely Polkupyörällä Petsamoon on (oli) esillä Arktikumissa Rovaniemellä 17.5.-18.9.2005 ja Iissä Haminan koululla 27.6.-27.7.2006.

Veikko Vasama