Henkilöhistoriaa

Iin Asemakylässä syntynyt Valto Kallio Pernu (1909-1986) oli Suomen viimeinen torivalokuvaaja. Valto innostui valokuvauksesta pikkupoikana, rakensi ensimmäisen kameransa 14-vuotiaana ja alkoi kuvata ihmisiä. Kuvaamisesta tuli pian ammatti, jota Valto harjoitti koko ikänsä.

Kesäisin Valto kulki polkupyörällä kuvausmatkoilla jopa Imatralla ja Petsamossa saakka. Iän karttuessa hän luopui kuluttavista kesäkiertueista ja keskitti valokuvaustoimintansa Rovaniemelle. Siellä hänet tunnettiin torikuvaaja Linssinä, joka kuvasi telttastudiossaan pikakuvia erikoislaatuisella puukameralla.

Keski-iässä Valto ryhtyi maalaamaan tauluja. Mustavalkoiset henkilökuvat saivat rinnalleen räiskyvin värein maalattua Lapin luontoa tuntureineen ja poroineen. Talvet Valto vietti erakkoelämää kotitalossaan Iissä, maalasi tauluja ja valmisti matkamuistoja, joita sitten myi kesäisin Rovaniemen torilla kuvaustoiminnan ohessa.

Vaatimattomasti elänyttä Valtoa pidettiin vähävaraisena, jopa kitsaana miehenä. Todellisuudessa hän oli varakas, ahkera ja säästäväinen. Valto osoitti kaukonäköisyyttä sijoittamalla markkojaan osakkeisiin jo paljon aikaisemmin kuin osakesäästämisestä tuli muoti-ilmiö.

Valto Pernu -esite, osa 1 (PDF 366 Kt)
Valto Pernu -esite, osa 2 (PDF 437 Kt)